ERVV, ESM, EKPJ ja lyhenteitä arggh!
julkaistu 18. tammikuuta 2012 klo 9:00Erityisesti viime vuoden aikana olemme saaneet lukea tiedotusvälineistä jos jonkinlaisia eurokriisin lyhenteitä: ERVV, ERV,ESM, EKP, EKPJ, eurobondi… Vähemmästäkin menee polla sekaisin! Lyhenteitä käytetään muutenkin hektisessä työelämässä entistä enemmän. Lyhennetäänkö sanoja kirjoitusvaivan säästämiseksi vai piiloutuvatko asiantuntijat yleisöltä vaikeiden kirjainyhdistelmien ja termiensä taakse?
Sanoja lyhennetään kirjoitusvaivan säästämiseksi tai käytetään termiä, koska asiantuntijan on helppo piiloutua yleisöltä vaikeiden termiensä taakse. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri nosti juuri kissan pöydälle: ”Poliitikot puhuvat entistä vaikeammin ymmärrettävää kieltä. Käytössä on useille ihmisille tuntemattomia termejä vakausmekanismeineen ja eurobondeineen”.
Eläke- ja vakuutusterminologian arggh-osasto
Myös eläke- ja vakuutusalalla termejä ja koukeroita riittää. Niitä on niin runsaasti, ettei niiden muistaminen tahdo moneltakaan luonnistua. Yritän nyt hiukan lisätä vakuutusalan (erityisesti eläkevakuuttamisen) kapulakielen ja termien ymmärrystä ja tällä tavoin vähentää turhautumista:
- Sairaseläke, työkyvyttömyyseläke, sairauseläke (kaikki synonyymejä)
Eläke, jonka saa henkilö, joka on sairauden, vian tai vamman vuoksi kykenemätön työhön. - Elinaikakerroin
Mekanismi, jonka tarkoituksena on rajoittaa elinajan pitenemisestä johtuvaa eläkekustannusten kasvua ja kannustaa jatkamaan työntekoa. - Vakavaraisuus
Eläkeyhtiön kykyä kestää sijoitustoiminnan heilahteluja. Yksi vakavaraisuuden mittari on seuraava termi “toimintapääoma”. - Toimintapääoma
Eläkeyhtiön varojen ja velkojen erotus, joka muodostaa puskurin sijoitustoiminnan heilahtelujen varalta. - YEL
Yrittäjän eläkelaki - YEL-työtulo
Yrittäjän lakisääteisen vakuutuksen perusta. Työtulosta riippuvat sekä tulevan eläkkeen määrä että eläkemaksu. YEL-työtulo määrää useiden sosiaaliturvan perusetuuksien määrän euroissa. - Tyky
Työkyvyn ylläpitoa ja kohottamista. Työkykyä ylläpitävä toiminta voi olla koulutusta, työyhteisön kehittämistä, kuntoilun ja stressinhallinnan keinojen tukemista. - TyEL
Työntekijän eläkelaki
Vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiden tuotteista löytyy vähintään vastaava litania termejä. Palataan niihin myöhemmin!
Avainsanat: eläketurva, terminologia, vahingot


Tämä on loistava artikkeli, selkokielinen tiivistys! Nämä pitäisi opettaa peruskoulussa. Bookmarkseihin menee tämä!
[...] Tuomas Jäntti avasi blogissaan 18.1.2012 eläkevakuuttamisen terminologiaa ja lupasi, että vahinko- ja henkiyhtiöiden termeihin palataan [...]