Artikkelit avainsanalla ‘kasvuyrittäjä’

Lifestyleä ja bisnesoppia

Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö - joulukuu 14, 2011

Kuten blogistamme olette saattaneet jo lukea, olemme mukana Oravanpesä-hankkeen asiantuntijaraadissa perustamassa kahta uutta yritystä Suomeen. Kyseiset yritykset ovat lähteneet aivan tyhjältä pöydältä – kuukausi sitten ei ollut edes liikeideoita valmiina. Näistä toinen – Lifestyle Academy – on lähtenyt liikkeelle melkoisella vauhdilla. Vaikka sen liikeidea onkin lifestylemarkkinoilla, siltä voi ottaa oppia siitä, miten liike-elämässä menestytään.

Näytä koko artikkeli

Kuten blogistamme olette saattaneet jo lukea, olemme mukana Oravanpesä-hankkeen asiantuntijaraadissa perustamassa kahta uutta yritystä Suomeen. Kyseiset yritykset ovat lähteneet aivan tyhjältä pöydältä – kuukausi sitten ei ollut edes liikeideoita valmiina.

Näistä toinen – Lifestyle Academy – on lähtenyt liikkeelle melkoisella vauhdilla. Vaikka sen liikeidea onkin lifestylemarkkinoilla, sillä oli minusta kolme tärkeää oppia myös siitä, miten liike-elämässä menestytään.

1.    Innostus ja intohimo vievät vaikka minne!
Kun katsoo uutta toimitusjohtajaa ja muita mukaan lähteneitä yrittäjiä, ei voi kuin ihailla tarmoa ja energiaa, joka heistä pursuaa. Sen voimin ollaan alle kuukaudessa rakennettu bisnesidea ja malli, löydetty yhteistyökumppaneita, perustettu yritys, rakennettu verkkosivut, aloitettu myynti ja löydetty jakelukanavia. Usein tuntuu, että ns. kokeneemmilla liikkeenharjoittajilla ”aika kuluu arvellessa, päivät päätä käännellessä”. Ainakin tällä start-upilla on vauhtia!
2.    Laita taustatiimi kuntoon!
Usein tuntuu siltä, että yrittäjille on tärkeää yrittää yksin. Kaikki pitää opetella kantapään kautta ja apua ei pyydetä. Myös Hallitusammattilaiset ry on todennut useasti saman: hallituksissa ei ole ulkopuolisia jäseniä tuomassa uusia ajatuksia ja avaamassa ovia. LifestyleAcademyllä on heti alusta hallituksessaan kokeneita yrittäjiä, jotka avaavat ovia ja luovat verkostoja.
3.    Luo uusi markkina!
Kun katsoo perustettavia yrityksiä, useimmat niistä ovat rakennusliikkeitä, kauppoja, pizzerioita, parturikampaamoita jne. Rekisteri-ilmoituksista ei toki pääse kiinni siihen, onko taustalla suurempaa tarinaa, mutta epäilen. Usein nämä pikkuyritykset muistuttavat toisiaan – toki niin tekevät suuremmatkin yritykset. Mutta jos määrittelee markkinansa ihan uusiksi, ainakin saa toimia hetken ilman kilpailua.

Mielenkiintoista nähdä, miten LifestyleAcademy lähtee menestymään. Ainakin ajoitus tulla markkinoille on loistava. Nopean aloituksen ansiosta Lifestyle Academy ehtii vielä mukaan joulumyyntiin – ja vieläpä tänä jouluna. Ja vaikka ympäröivä taloustilanne onkin haastava, ainakaan nämä yrittäjät eivät jääneet odottamaan, että markkinat korjaavat heidän ongelmansa. Siinä olisi ehkä oppia meille kaikille!

Oravanpesän suojattiyritys, start-up Lifestyle Academy, on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Toimitusjohtaja Rita Nordinin johdolla yritys kiitää rohkeasti mukaan vielä tämän vuoden joulumarkkinoille. (Kuva: www.oravanpesa.fi)

 

Onnistuuko Oravanpesä kasvattamaan menestyjäyrityksiä?

Merja Wälkkilä, markkinointipäällikkö, Yksityistalousyksikkö - marraskuu 30, 2011

Pohdimme Tapiolassa päivittäin, miten voisimme olla konkreettisesti tukemassa suomalaista kasvuyrittäjyyttä. Nyt siihen on tarjoutunut mielenkiintoinen mahdollisuus: Olemme mukana Oravanpesä-hankkeessa, joka edistää kasvuyrittäjyyttä, yhteiskunnallista uudistumista ja omistajuuden edistämistä.

Näytä koko artikkeli

Pohdimme Tapiolassa päivittäin, miten voisimme olla konkreettisesti tukemassa suomalaista kasvuyrittäjyyttä. Nyt siihen on tarjoutunut mielenkiintoinen mahdollisuus: Olemme mukana Oravanpesä-hankkeessa, joka edistää kasvuyrittäjyyttä, yhteiskunnallista uudistumista ja omistajuutta.

Oravanpesä pähkinänkuoressa
Seedi Oy:n konseptoiman ja koordinoiman Oravanpesän ideana on luotsata käyntiin ja kasvuun uutta yritystoimintaa kokeneiden taustavoimien avulla. Perustamisleirillä 22.-23.11. kymmenen yrittäjää perusti kaksi uutta yritystä. Kummankin uuden yrityksen tueksi valittiin viiden hengen ryhmät, joilla on vahvaa kokemusta myynnistä, markkinoinnista ja yrittäjyydestä.

Toimitusjohtajat valittiin Kauppalehden koko sivun ilmoituksella 16 hyvästä hakijasta. Tämä on loistava tilaisuus kahdelle yrittäjyydestä haaveille, jotka nyt saavat hyvät tukijoukot taakseen. Yritysten toimintaa seurataan kahden vuoden ajan avoimesti nettisivuilla ja asiantuntijaraadissa, johon kuuluu Tapiolan lisäksi monipuolisia tahoja (katso kumppanit täältä!). Hankkeen suojelijana toimii elinkeinoministeri Jyri Häkämies.

Miten asiantuntijat voivat auttaa uusia yrityksiä?
Itse koen, että minulla on tilaisuus päästä näkemään ja oppimaan, miten yrityksiä perustetaan ja mitä asiantuntijatukea me voimme yrittäjille tarjota. Asiantuntijaraadissa on myös tilaisuus vaihtaa ajatuksia ja ideoita muiden yrittäjäasiakkaisiin panostavien kumppaneiden kanssa.

Tällä viikolla  asiantuntijaraatimme kokoontuu perehtymään perustamisleirin ideoihin tarkemmin ja tutustumaan uusiin toimitusjohtajiin. Raadissa meidän tehtävänä on arvioida uusia yrityksiä ja opastaa niitä kasvun polulla. Tapiolan panoksena on tietysti tarjota täyden palvelun finanssitalon näkemys. Mukana on minun itseni lisäksi tästä blogista tuttu Tommi Elomaa.

Mitkä sinun mielestäsi ovat tärkeimmät asiat, jotka yrittäjän pitää huomioida uutta yritystä perustettaessa?

Oravanpesän asiantuntijaraati valmiina auttamaan!

 

 

 

Mensaan vai yrittäjäksi?

Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö - syyskuu 1, 2011

Yrittäjyyden lisäämisestä puhutaan paljon ja mielellään. Erityisesti toivotaan kasvuyrityksiä. Puhutaan tuesta, ilmapiiristä, koulutuksesta, byrokratian karsimisesta ja verotuksesta. Kaikilla näillä on oma merkityksensä, mutta vaikka verot olisivat nollassa ja koulutusohjelmat täyttyisivät yrittäjyysopeista, väitän, että menestyviä yrittäjiä ei olisi juurikaan nykyistä enempää. Miksi?

Näytä koko artikkeli

Yrittäjyyden lisäämisestä puhutaan paljon ja mielellään. Erityisesti toivotaan kasvuyrityksiä. Puhutaan tuesta, ilmapiiristä, koulutuksesta, byrokratian karsimisesta ja verotuksesta.  Kaikilla näillä on oma merkityksensä, mutta vaikka verot olisivat nollassa ja koulutusohjelmat täyttyisivät yrittäjyysopeista, väitän, että menestyviä yrittäjiä ei olisi juurikaan nykyistä enempää.

Miksi? Koska menestyvältä yrittäjältä vaaditaan ominaisuuksia, joita on harvalla meistä. Amerikkalainen johtamisguru Gary Hamell kirjoittaa johtamisen tulevaisuutta käsittelevässä kirjassaan hyvän työntekijän ominaisuuksista ja laittaa ne järjestykseen. Minusta yrittäjyyden edellytyksiin pätee sama järjestys.

Johtamisguru Hamelin kirjan mukaan luovuus ja intohimo ovat hyvän työntekijän tärkeimmät ominaisuudet. Päteekö sama menestyvään yrittäjään?

Vähiten merkitystä on tottelevaisuudella, huolellisuudella ja ahkeruudella. Työ, joka edellyttää niitä, siirtyy koneille ja halvemman työvoiman maihin. Hiukan enemmän lisäarvoa on älykkyydellä, mutta todelliset tuloksentekijät ovat luovia ja intohimoisia.

Uskonkin, että nimenomaan luovuus ja intohimo erottavat menestyvät yrittäjät muista kansalaisista. Kun jostain asiasta on palavan kiinnostunut, löytää keinot selvitä ilman tukia, ilman yrittäjyyskoulutusta, pääsee läpi byrokratiasta ja verot eivät vie leipää pöydästä

Älykköjä enemmän kuin intohimoa?
Meidän pitäisikin löytää keinot siihen, miten ruokimme intohimoista asennetta ja rohkaisemme huippusuorituksiin. Ei ole pöyhkeilyä tähdätä maailman parhaaksi alallaan. Jos yrittää vain parhaansa, äidit ovat toki ylpeitä lapsistaan. Mutta kun on maailman paras, asiakkaatkin kiinnostuvat.

Luovuutta ja intohimoa varten ei ole mittareita, toisin kuin esimerkiksi älykkyyttä varten. Mensan jäseneksi on mahdollista päästä, jos kuuluu älykkäimpään 2 prosenttiin populaatiosta – potentiaalia on siis Suomessa n. 110 000 henkeä. Yrittäjiä on työvoimasta n. 10 prosenttia ja heistä kasvuyrittäjiä Suomen Yrittäjien barometrin mukaan noin 10 prosenttia, eli n. 25 000 henkilöä.

Näyttäisi siis siltä, että maassamme on neljä kertaa enemmän älykkyyttä kuin intohimoista yrittäjyyttä? Ja siksi meillä on niin vähän kasvuyrittäjiä, kun sitä mitataan työllistämisellä ja liikevaihdolla. Kokonaan eri asia on, ovatko nuo aina oikeita kasvun mittareita. Monelle yrittäjälle kasvu voi olla paljon muutakin ja mittarit löytyä muualta kuin tuloslaskelmasta.

Yrittäjä – millä sinä mittaat kasvuasi?